nimet%C3%B6n.jpg

- Jenni, Jenni Christina, Jenni Christina Boman, Jenny, Lelli, Tollo, Jenbo, you name it. - jokaisen kannan ylpeydellä ja jokaisen myös allekirjoitan.

~~~~

Jalkaani koristava tatuointi on herättänyt kysymyksiä jokaisella hetkellä, kun sen on ollut näkyvissä. Koska se on suuri osa minua, olen valmis myös jakamaan sen syvimmän merkityksen sinulle tänään.

-Kannan seitsemää venäläistä sisäkkäin olevaa nukkea. Hän, maatuskaksikin kutsuttu objekti on mukanani muistutuksena siitä, että ulkokuori ei ole vastaus mihinkään. Jokaisella seitsemällä nukella on rooli, jotka kertovat sen, kuka minä olen hetkessä jossa olen. - Se mitä näytän on minun ja sinun välisen yhteyden määrittelemä.

~~~~

Henkilökortista näkyy, että olen Hyvinkäältä kotoisin. Olen kaksikymmentäkaksi vuotias ja olen ollut alaikäinen kun olen hankkinut kortin, joka se on menossa yhtä nopeasti vanhaksi kuin omistajakin.

Asuntoni seinät näkevät aamulla, pieruverkkareissa kulkevan aivottoman, tasapainoaistin menettäneen, automaattisilla toiminnoilla kulkevan ihmisen, jota ei tunne kukaan. Päivällä seinät joutuvat kokemaan kanssani asiat joita muut ei ehkä koskaan näekkään.

Samalla raitiovaunupysäkillä olevat mahdollisesti työläiset näkevät oravanpyörää inhoavan, väsyneen, kahvinhimoisen matkustajan, jota ei hymyilytä yhtään, kun taas puolen tunnin kuluttua-

-työnantajat reagoivat kritisoivaan, eteenpäin menevään, ahkeraan työntekijään, joka hymyilee aina, myös kaaoksen keskellä.

Peilikuva näyttää toisena päivänä itsevarman ja itsetietoisen 180cm kauniin hoikan blondin

       - kun toisena päivänä epävarman täysin hukassa olevan kasaanpainuneen "läskin" 180cm blondin..

Ystävät näkevät toista kuin kaverit, jokainen jotain, kukaan ei kaikkea.

Entinen poikaystävä tietää liikaa ja vanhemmat ei halua tietää kaikkea.

Uusien ihmisten ensimmäiset ajatukset ovat usein kätellessä jo päinvastaisia kuin todellisuus. - ehkä myös itsenikin vuoksi.


Kannan tietoisesti ja ylpeydellä omat roolini.

Olen valmis oppimaan itsestäni, mutten valmis luopumaan siitä.



Kokonaisuus.

- vain sillä on merkitystä, jos haluat tuntea minut ja minä sinut.


- Kuva : Mark Hobson

www.mxmgroup.com