tiistai, 24. helmikuu 2015

Elossa edelleen

Aika kuluu nopeammin kuin koskaan Suomen pakkasessa ja tänään olen ollut tällä mantereella jo yli kuukauden, melkein kaksi. Olen ollut naurettavan laiska tämän blogin suhteen, mutta ainoa syy on se, etten vieläkään keksi sanoja kuinka kuvailisin matkaani täällä. Etenkin kuukauttani Cambodiassa.
Hyppy Thaimaasta Indokiinaan vaihtui todella pitkän kaavan mukaisesti, mutta jokainen takapuolta kuluttava minuutti oli sen arvoinen. En keksi mitään suurempaa sanaa kuin rakkaus maata kohtaan, jossa vietin kuukauden ja jonne palaan viikon päästä maasta, jossa olen nyt tätä kirjoittamassa.
En ole koskaan ollut suuri Thaimaafani, koska en näe pilkahdustakaan siitä, millaista elämä on niiden ihmisten silmin, jotka syntyivät sinne, jotka kasvoivat siellä ja jotka asuvat siellä paraikaa. Millainen on thaimaalaisen elämä? Turistilla ei ole aavistustakaan siitä, millaisia ihmisiä Thait ovat kun he eivät myy mitään. Jos matkustat etelässä, jossa on enemmän länsimaalaisia kuin paikallisia, et voi välttyä ärsyyntymiseltä, kun jatkuvasti joku tuputtaa jotain sateenvarjosta skorpioniin.

Kun hyppäsin Cambodian puolelle, alkoi todellisuus aasialaisesta maasta näyttää kasvonsa, niin hyvässä kuin pahassa. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on suuri, mutta hymyn leveyteen se ei vaikuta. Khmerien elämää on häiriköity kiduttamalla, pommittamalla ja puhtaasti tappamalla vuosia, eikä viimeisimmästä ole kuin 40 vuotta, kun 2 miljoonaa seitsemästä miljoonasta tapettiin ilman aseita oman maalaisen/maalaisten toimesta. Silti jollakin käsittämättömällä voimalla he heräävät jokaiseen päivään, työskennelläkseen aamu varhaisesta hämärään yöhön, seitsemän päivää viikossa ja kolmesataa kuusikymmentä viisi päivää viikossa. Ja, he jaksavat sen päälle vielä hymyillä ja kasvattaa lisää sukupolvia jatkamaan samaa elämän tyyliä. Ei minusta, eikä monesta muustakaan eurooppalaisesta olisi kuvattuun elämäntyyliin kuin maksimissaan vuodeksi, jos siksikään.

Matkallani olen tavannut ihmisiä Kanadasta Kaliforniaan, Ruotsista Ranskan kautta Aasiaan, eikä missään, ei missään ole niin turvallista elää ja kasvaa kuin pohjoisessa. Vaikka meillä on kylmä, on jokaisella mahdollisuus mihin vain, mutta sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä.
Jokaisella maalla on omat ongelmansa, mutta ei meillä kukaan nälkään, pakkaseen tai terroristin aseeseen kuole. Jos vain ymmärtäisimme olla tekemättä jokaisesta asiasta ongelmaa, keksimällä keksiä uusia lakeja ja sääntöjä kaikkeen. Kun osaisimme nauttia siitä mitä meillä on ja korjata todellisia ongelmia mitättömien sijasta ja jakaa niitä taitoja muille mitä meillä on ja ottaa oppia toisilta. Pienilläkin asioilla on merkitystä.


Mitä enemmän liikkuu, näkee ja kokee etsimällä asioita, sitä vähemmän haluan kirjoittaa wikitravelmaisesti siitä, missä olen käynyt ja mitä tehnyt, sillä jokaisen kokemus on aina erilainen. Olen astunut ansoihin uskomalla kertomuksiin, joita toiset kertovat, mutta totuus on, että jokaisen tulee löytää omat paikkansa ja jokainen kokee eri tavalla jokaisen hetken.
Tämän maan kasvun voi melkein kuulla ja nähdä kun avaa silmät ja korvat. Tiedän, että muutaman vuoden päästä, en halua tulla takaisin katsomaan, kun minulle rakkaat paikat ovat täynnä ihmisiä, jotka seuraavat lonely planettia kuin raamattua. Turismissa ei ole mitään pahaa, olenhan itsekin turisti, mutta ei ole turistien tehtävä poistaa sielua paikoista, jotka ovat jo täydellisiä ennestään, juuri sellaisina kuin ne jo valmiiksi ovat.

Kuvia löydät instagramista jenchbom

Tai seuraamalla mua Facebookissa Jenni Christina Boman

Tää Aasian verkko ja mun tabletti kinaa keskenään.

sunnuntai, 25. tammikuu 2015

Tää on totta! -ensiaskeleet

Neljä päivää Thaimaassa muuttuikin yllättäen neljäksitoista päiväksi tässä kaikkien haaveilemassa lomakohteessa yli kymmenentuhannen kilometrin päässä kotoa. Kahdenkymmenen yhden tunnin lentämisen jälkeen olin viimein perillä Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa, yksin, tietoutena tulevasta vain osoite hostelliin. Olin nähnyt samat kulmat ennenkin kolme vuotta sitten, eikä kaoottinen meno ollut ainakaan rauhoittunut edes prosentin verran. Samat krääsät ja todennäköisesti samat feikit hymyt olivat vastassa tälläkin kertaa kun istuin oluelle baariin, jossa olin ollut ennenkin. 
Päiväni tai voisin melkein sanoa yöni oli britti pariskunnan luotsaamana juuri sellainen pingpong showineen, kun varmasti monen paikalla olijan perus lauantai, poikkeuksena se, että useita oksetti juomansa alkoholi määrä, minua lähinnä se, etten ollut juonut tarpeeksi ymmärtääkseni ympärillä tapahtuvaa. 
Aamu alkoi kuitenkin paistaa silmään nopeammin kuin uskoinkaan ja ennen nukkumaan menoa, sain Thaimaassa olevalta ystävältäni ikävän uutisen, joka käänsi matkan tarkoituksen ympäri. Tapaturmaa kutsuttiin nimellä "Ko Tao Tattoo" ja ei tarvinnut kuin ohittaa ensiapupiste ja tiesit nimetyksen merkityksen. On liiankin normaalia, että ystävälläni oli kanssa kärsijöitä enemmän kuin liikaa tällä kyseisellä saarella skoottereiden johdosta, jonne suuntasimme Koh Samuin jälkeen.
Postasin facebook seinälleni "miksi ihmiset tulevat tänne" sillä en kerta kaikkiaan vieläkään ymmärrä miksi joka viikko saari Samuille suuntaa lentokoneittain ihmisiä ympäri maan. Yritin kysyä tätä myös muilta matkustajilta, jotka eivät tienneet vastausta. En halua pilkata muiden matkustustapaa, mutta en saanut paikasta mitään irti; saksalaisen mimmin lisäksi, jonka varastin kanssamme Ko Taolle. 
Paljon naurua ja tarinoita, joita ei voi selittää, mutta joiden takia tykäistyin 'yksin' matkustamiseen.
Laivalla äkkiä Taolle, joka on pieni sukeltajien paratiisi, jonne hävisi paljon rahaa, muistikuvia ja pala ihoa asfalttiin, mutta josta jäi todella paljon hyviä vieläkin hihityttäviä muistoja. Saari on helppo kohde jos pidät tietynlaisesta musiikista ja ilmaisista teguiloista, mutta myös pienellä etsinnällä löytää ne parhaat jutut, joista ja joita en kerro.
Vaikka rakastan matkustamista en voi sietää siirtymisiä.
Matka Ko Taolta Bangkokiin otti aikaa laivan ja bussin yhdistelmänä yli 17 tuntia ja koska Bangkok ei nuku, en nukkunut minäkään ennen kuin astuin bussiin, joka vei tämän raadon Kambodžan rajalle varhain aamusta skorppioonin maku suussa. Lisä 12h matkustamista kolmenkymmenen asteen helteessä sai peilikuvani näyttämään omituiselta, mutta olin viimein maassa, jonne en koskaan kuvitellut tulevani. Pienen hämmentävän rajanylitys hetken jälkeen,kädessäni kaksi kuukautta pidempi viisumi kuin pitäisi ja maa vaihdettu.
Jos jotain tällä mantereella oppii, on nukkuminen erinäisissä kulkuneuvoissa ja pitkä pinnaisuutta. Neljänkymmenen kilometrin matkaan tarvitaan vähintään neljä tuntia, vaikka kuski ajaa niin että olet varma ettet selviä hengissä perille.
Phnom pehn, Kambodžan pääkaupunki, jonne pääsin viimein oli pelottavimman tuntuinen paikka, jossa olen ollut ja jotta ahdistus ei laantuisi suuntasin killing fieldseille ja s12. Paikkoja on yhtä vaikea kuvata kuin Auschwitzia, enkä käymisten jälkeen ollut mitään sanottavaa. Täällä kuitenkin kaikki tapahtui 40 vuotta sitten, eikä sen edessä silmien sulkeminen muuta totuutta.
Missä sitten olen tänään? - ehkä Kambodžan ainoassa kaupungissa, jonka nimen osaan lausua. Kaupunki on 40.000 asukkaan pieni kaupunki aivan etelässä lähellä vietnamin rajaa ja nimeltään Kampot, jossa olen ollut nyt viikon ja vielä toisenkin. Jotta ei menisi ihan liian rentoiluksi, aloitimme valokuvausprojektin projektin matkastani täällä. Nainen, yksin, Aasia? Pääsette (joku joulu; olut on aika hyvää) näkemään, miltä täällä näyttää ja tuntuu minun matkalla kohti tuntematonta.
 

Instagram.com/jenchbom takaa löydät ne kuvat, joita Kambodžan verkko ei suostu jakamaan.

tiistai, 11. marraskuu 2014

Seitsemän kuoren alla.

nimet%C3%B6n.jpg

- Jenni, Jenni Christina, Jenni Christina Boman, Jenny, Lelli, Tollo, Jenbo, you name it. - jokaisen kannan ylpeydellä ja jokaisen myös allekirjoitan.

~~~~

Jalkaani koristava tatuointi on herättänyt kysymyksiä jokaisella hetkellä, kun sen on ollut näkyvissä. Koska se on suuri osa minua, olen valmis myös jakamaan sen syvimmän merkityksen sinulle tänään.

-Kannan seitsemää venäläistä sisäkkäin olevaa nukkea. Hän, maatuskaksikin kutsuttu objekti on mukanani muistutuksena siitä, että ulkokuori ei ole vastaus mihinkään. Jokaisella seitsemällä nukella on rooli, jotka kertovat sen, kuka minä olen hetkessä jossa olen. - Se mitä näytän on minun ja sinun välisen yhteyden määrittelemä.

~~~~

Henkilökortista näkyy, että olen Hyvinkäältä kotoisin. Olen kaksikymmentäkaksi vuotias ja olen ollut alaikäinen kun olen hankkinut kortin, joka se on menossa yhtä nopeasti vanhaksi kuin omistajakin.

Asuntoni seinät näkevät aamulla, pieruverkkareissa kulkevan aivottoman, tasapainoaistin menettäneen, automaattisilla toiminnoilla kulkevan ihmisen, jota ei tunne kukaan. Päivällä seinät joutuvat kokemaan kanssani asiat joita muut ei ehkä koskaan näekkään.

Samalla raitiovaunupysäkillä olevat mahdollisesti työläiset näkevät oravanpyörää inhoavan, väsyneen, kahvinhimoisen matkustajan, jota ei hymyilytä yhtään, kun taas puolen tunnin kuluttua-

-työnantajat reagoivat kritisoivaan, eteenpäin menevään, ahkeraan työntekijään, joka hymyilee aina, myös kaaoksen keskellä.

Peilikuva näyttää toisena päivänä itsevarman ja itsetietoisen 180cm kauniin hoikan blondin

       - kun toisena päivänä epävarman täysin hukassa olevan kasaanpainuneen "läskin" 180cm blondin..

Ystävät näkevät toista kuin kaverit, jokainen jotain, kukaan ei kaikkea.

Entinen poikaystävä tietää liikaa ja vanhemmat ei halua tietää kaikkea.

Uusien ihmisten ensimmäiset ajatukset ovat usein kätellessä jo päinvastaisia kuin todellisuus. - ehkä myös itsenikin vuoksi.


Kannan tietoisesti ja ylpeydellä omat roolini.

Olen valmis oppimaan itsestäni, mutten valmis luopumaan siitä.



Kokonaisuus.

- vain sillä on merkitystä, jos haluat tuntea minut ja minä sinut.


- Kuva : Mark Hobson

www.mxmgroup.com


sunnuntai, 26. lokakuu 2014

Takaisin sinne, mistä kaikki lähti

Vuonna kaksituhatta ja yksitoista sain ilmoituksen sähköpostiini varatuista lentolipuista kohti Aasian miljoonakaupunkia. Olin ottamassa ensi askelia aikuisiällä Suomen ulkopuolelle kahden miehen kanssa, jotka olivat minulle yhtä uusia, innostavia ja tuntemattomia kuin ajatus siitä, että joku päivä jäisin koukkuun ajatukseen lentokoneen odottamisesta Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Kahden viikon Thaimaan matka oli hieno aloitus matkailulle, mutten koskaan ajatellut palaavani sinne, mistä rakkauteni matkustamiseen alkoi. Nyt kuitenkin kolmea vuotta myöhemmin saan ilmoituksen matkalipuista samaan miljoona kaupunkiin, minne tällä kertaa lennän yksin mukanani kolme kertaa vähemmän tavaroita, kolme kertaa enemmän kielitaitoa ja kolme kertaa vähemmän matkaseuraa, sillä tällä kertaa olen matkassa yksin ja vain kohtaan kaksi lähipiiriin kuuluvaa jo mantereella olevaa henkilöä.

Jos kirjoittaisin pikaisen kuvauksen itsestäni matkassa, se olisi "Kaksikymmentäkaksi-vuotias suomalainen kontrollifriikki blondi kiertää Aasiaa ilman lonely planettia ja ennakkoluuloja rikkoen omia pelkoja ja sitä myöten toteuttaa haaveitaan." Sen ajatuksen sisäistäminen, että olen yksin mantereella aiheuttaa kieltämättä pelonsekaisia tuntemuksia allekirjoitajalle jo näin kymmen viikkoa etukäteen. Kuitenkin toisen päivän vuodesta 2015 tulen viettämään lentokoneessa pelkoen kanssa tai ilman ja neljänteen päivään mennessä toivon juovani pink lady-coktailia ystäväni kanssa saarella nimeltä Koh Phangan alkavien full moon partyjen kunniaksi ja seuraavana hyvänä päivänä matkaan rajan yli kohti Cambodiaa.

Vapaaehtoistyöstä kiinnostunut matkalija on matkansa aikana kiinnostunut tekemään töitä myös ulkomailla ja toivon matkani aikana löytäväni itselleni myös kohteen, jossa voisin auringonoton ja ötököiden syönnin lomassa tutustua vapaaehtoistyöhön toisella mantereella, toisenlaisissa tuulissa. - Otan siis kaikenlaiset Aasiassa mahdolliset tekemis ehdoitukset ja matkakohde vinkit vastaan ja ne ovat erittäin tervetulleita, Toteutan niistä jokaisen mahdollisuuksien mukaan kera kameran!

Kymmenen viikkoa siis vielä Helsingin pimeyttä ja lähihoitajan työtä, jonka toivon saavan erilaisen suunnan ensi syksystä lähtien, ja Porvoon Haaga-Helia torstain perusteella ottaa minut vastaan matkailualan ammattikorkeakoulu tutkintoon.

IMG_0915-normal.jpg

Lonely beach, Thailand, January 2012

keskiviikko, 15. lokakuu 2014

Lopetetaan.

Olin yhden päivän mennestä viikonlopusta ilman internettiä tai lähinnä ilman sosiaalista mediaa. Kun avaan sosiaalisen mediajätin nettisivun, kirjoitan sinne muka salaisen tunnukseni, huomaan virtuaalisen seinäni olevan täynnä statuksia, jotka päättyvät kiellettyyn #viski.

"Aluehallintovirasto (avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois.

Nyt Olutexpo Finland -nimellä järjestettävä tapahtuma sai lopulta anniskeluluvan avilta sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski", kertoo tapahtuman järjestäjä Mikki Nyman." (hs.fi)

Osasin jo ensimmäisellä silmäyksellä arvata, että sosiaalisen median äänet ovat nousseet parrikaadeille - jostain asiasta, joka on täysin yhdentekevä ja järjetön. - Se miksi näinkin "pieni asia" aiheuttaa näin paljon mediakohua on mielestäni pöyristyttävää, kun hetken päästä ilmestyy uutinen, että kymmenen vuotiaan Afganistalaisen tytön perhe haluaa "arvo murhata" tyttärensä, hänen tultuaan raiskatuksi, eikä siitä muodostukkaan "#mikähelvetinarvomurha" postauksia?!

Asioiden tärkeysjärjestys on päättäjien päässä kyllä täysin päinvastainen kuin toivottavasti monen muunkin mielestä. -ympäri maailmaa.

Samaan aikaan kun työryhmä raapii päätään, kuinka saada ihmisten mielikuvat alkoholista pois ja keksivät siihen erinäköisiä kieltoja suomalaiseen tyyliin, on kaduilla ihmisiä odottamassa paikkaansa loputtomassa ja mahdottomassa jonossa päihdehuollon turvaan.  - jota pidentää toinen johtoryhmä tekemällä leikkauksia leikkauksien päätteeksi.

- Johtoryhmän tärkeän ja hyvään lopputulokseen päättyvän kokouksen johdosta, hyvällä tuurilla kuvankäsittelijäksi työllistynyt työntekijä senruroi Ron de Jeremyn keulahahmon naaman etiketistä syystä, että "- Viranomaisten mielestä tuote sekä siitä versioitu mausteisempi ”spiced”-rommi antavat ihmiselle mielikuvan seksin mahdollisesta saamisesta, kun juo tätä alkoholia. Seksiä ja alkoholia kun ei saa liittää toisiinsa, maahantuojan edustaja kertoo. (radiocity.fi)

On työryhmää, jossa mietitään tuleeko numero seiskaan huomenna viiva vai ei, mutta yksinäisen seitsemän vuotiaan voinnista ei kukaan pidä työryhmää, jossa mietittäisiin miksi hän ei piirrä viivaakaan tai vetääkö vanhemmat viivaa kotona, kun lapsi ei mene viivana kotiin.

On työryhmää, jotka järjestää eri muotoisia keräyksiä, jotka "auttavat" köyhiä maita ja ongelmat näyttävät olevan yhtä huonosti kuin 30 vuotta sitten, jos huomioon ei oteta, että johtaja ajaa tänään Porchella ladan sijasta.

ETC.

Jos satut kuulumaan johtoryhmään ehdottaisin seuraavia kieltoja "kielletään kaikki mikä keretään" - kokousten sijasta.

  • Kielletään kieltäminen
  • Kielletään itsekkyys
  • Kielletään ajattelemattomuus
  • Kielletään vastuuntunnottomuus
  • Kielletään kapeakatseisuus
  • Kielletään aivopesu
  • Kielletään holhoaminen
  • Kielletään negaatiot
  • Kielletään selänkääntö ja puukotus
  • Kielletään kaikki epäaito
  • Kielletään tämän listan jatkaminen ja laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen.

 

Mitä sinä kieltäisit?images?q=tbn:ANd9GcRDECny8cx6PqTLH96KX9Y

 

  • JenniChristina

    Kroonisesta matkakuumeesta kärsivän Helsinkiläisen matka kohti tuntematonta.

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista