Neljä kuukautta, done.

Kaksi jäljellä, mitä jäljellä, sitä en tiedä minäkään. Lentolipussa lukee 31.7, mutta se olenko lentokoneessa on vain tämän elämän hallitsijan päätettävissä, eli minun.

Neljään kuutauteen mahtuu tuhat tarinaa, niin kyyneleiden, hien, veren, naurun ja raivon valtaamien tunteiden kanssa. - Katumatta ainuttakaan, jokainen tie toi tähän hetkeen ja jokainen tie on omalla hyvällä tai pahalla tavallaan tärkeä. On olemassa hyviä ja huonoja arpia kannettavana, mutta ne on vain kannettava. Itsehän ne olet aiheuttanut tai jos et, et kyennyt muuttamaan sitä ja silloin ainoa tapa elää niiden kanssa on hyväksyä ne.

On taas aika sanoa ehkä hyvästit, sen aloitus tosin alkoi jo viikko sitten. Tällaisessa elämässä siihenkin alkaa pikku hiljaa tottua, helpommaksi se ei ole muuttunut siltikään. Varsinkin omat lähipiiriisi kuuluvat henkilöt palaavat kotiin toiselle mantereelle ja et voi koskaan olla varma, mistään.

Rakkaus.

Rakkaus sanana on saanut täydellisesti uuden merkityksen kun poistuu meren toiselle puolelle ja vastassa on matka mistä et tiedä, ihmisten kanssa joita et tunne. Äiti-tytär rakkaus muuttuu kilometrien myötä. Ystävyyssuhteet kotimaassasi kääntää erilaisen sivun, kun kahvikupin ääressä istutaan skypen välityksellä kosketus etäisyyden sijasta. Kahden ihmisen väliset suhteet alkavat erilaisella polkaisulla käyntiin kun tilanne alkaa jo yhteisasumisella. - Myös niiden kaatamisen katsominen aiheuttaa muissakin tunteita kun vain heidän välissään. Myös jatkuva analysointi on tiuhempaa, kun jokainen luulee tietävänsä jokaisen yksityiskohdan kun kerta asutaan yhdessä, tietämättä kuitenkaan mitään. Tärkeintä on kuitenkin luoda televisiosarjojen kaltaista draamasarjaa, kun televisiota ei löydy lähietäisyydeltäkään.

Kunnioitus.

Luulisi olevan sanomattakin selvää, että jokaisella täällä on omat ongelmansa. Toinen lähti kotoaan karkuun sodan takia, toinen työttömyyden, kolmas seikkauden halun takia, yksi tuli etsimään jotain kun toinen taas sulkemaan elämän metelin korvistaan. Jokaisella on jokin syy miksi juuri Puola oli määränpää. Jokaisen syy on tärkeä ja jokainen on tänään nyt siinä tilanteessa missä kaikki muutkin. Fyysisesti samoilla raameilla, niin jakamisen suhteen, työn ja rahan, samojen naamojen kanssa, kuitenkin erilaisilla tunnetiloilla.

Kuitenkaan tämäkään ei anna vasemmalla tai oikeallakaan kädellä kunnioitusta toiselle. Ruuat katotaa, puukkoa isketään selkään, pelataan, juorutaan, leikitään kaksoiselämää ja "ass licking" elämään aina kun tarvitaan jotain. Paljon otetaan, mutta mitään ei anneta. Kaikki riippuu kai vain tähtien asennosta ja siitä milla jalalla ja millä kielellä herättiin tänään.

Kyllä, toisinaan on äärimmäisen vaikeaa käyttää vierasta kieltä kun haluaa ilmaista jotain, mutta tilanne on mikä on juuri nyt. Se, että onko mielekästä elää toisella kiellä ei varmasti ole helppoa ja aina niin kivaa, mutta ainoana suomalaisena ja ainoana ihmisenä joka ei voi käyttää omaa typerää supisuomalaista äidinkieltään, joka ei edes hitusen muistuta mitään on kyllästynyt anelemaan kielenmuutosta, sillä pokerinaamaa löytyy jokaiselta sen verran, että kun annetaan mahdollisuus puhua jotain pahaa, jokainen käyttää tilaisuuden hyväksi jos on sadan prosentin mahdollisuus, ettei ympärillä olevat ihmiset ymmärrä sanaakaan. Reilua eikö. Ihminen on tilaisuuden tullessa aina valmis käyttämään sen hyväkseen. - Myös he, jotka ovat lähellä sinua. - Onneksi en ole vielä sokeutunut tässä mylläkässä toivottavasti ainakaan pahasti, että osaan sanoa kuka puukottaa minua selkään kun sen käännän tai sitten tänne on palkattu todella taitavia näyttelijöitä.

Suomalaisuudesta tai lähinnä skandinaavisuudesta on pakko sanoa, että vaikka ollaan omat kansat, silti ei ole vaikeaa päätellä kuka on sinun reviisin alla, jos näytät oman huumorisi. Se saatko ihmisen mukaan puolessa sekunnissa juttuusi, kertoo heti onko kyseinen henkilö samalla sarkastisella puoli-ehkä joka ilkeällä tavalla kasvatettu vai meneekö heti yli hilseen. Se, että saako se skandinaavit lopettamaan on tietenkin ilmiselvä ei, yhdessä tai erikseen, homma jatkuu.

Mutta kun ihminen joka ei ymmärrä puoliakaan siitä hienosta rajasta kuinka käyttää tämän lajin kortteja, menee homma metsään ja pahasti. Vyön alle lyöminen tai toisen halveksunta ja nöyryytys on kaikkea muuta kuin sarkasmia ja ajaa sinut vain nostamaan nyrkkiä. Se, haluanko kuulla olevani lihava tai pitäväni rumia korvakoruja ei ole niitä asioita joita nyt välttämättä tarvitsee kertoa jos sitä mieltä on. Varsinkaan jos ei sitä ole tai korvakorut ovat lahja ihmiseltä joka merkitsee sinulle eniten. -näin esimerkkinä.

Valeystävyyden hymy se pysyy, kuin liimattu, osittain pakosta, jo pelkästään sillä tiedolla, että tietää, ettei tämä kestä kauaa ja rauha on aina sotaa parempi. Hiljaisuuskin on huutoa kauniimpaa.

Paljon oppii ja paljon tulisi oppia. Valmiita ei olla koskaan, jos ollaan, ollaan taas pahasti lepikossa.

Ihmisiä ei ole ikävä, tunteita löytyy ja hymyssä suin ajattelen niitä hetkiä joita ole kokenut. Hyvästejä en sano, asut sitten kiinassa, keniassa, turkissa tai latviassa, koskaan et voi tietää.

 

En voi lisätä kuvia tähän.